Vesisateessa Långnäsistä Maarianhaminaan

Istuessamme Snäckön lauttalaiturissa ilma oli erityisen kuuma ja helteinen. Katselin vakavissani levävapaata uimapaikkaa louhikkoiselta laiturin penkalta. Kumlingen eteläpäästä Ahvenanmaan pääsaaren Långnäsiin menevä lautta oli pohjoisreitin lauttaa pienempi. Tässä matkustajatila oli kannen alla oleva päivänvaloton salonki. Olimme rannalla puheissa naapurisaaressa Seglingessä asuvan naisen kanssa. Hän kertoi että kevättalvella lautalla on kova melu kun jäätelit hakkaavat lautan kylkiä. Hän ja lapsensa taittavat matkaa kuulosuojaimet korvilla.

Heti kohta lauttaan päästyämme ilma muuttui, tuli tympeää harmaanvalkeaa pilvimattoa ja tuuli. Laitoin pitkähihaista paitaa päälle, ensi kertaa reissun aikana, ja koetin etsiä tuulelta suojaa kohtaa autokannen lattialta lukeakseni kirjaa. Keulaan tuli joitain pärskeitä. Viuhuva tuuli teki huonon olon ja menin kannen alle matkustajatiloihin.

Tulimme Långnäsiin, pääsaarelle. Edessä oli 30 km pyöräily Maarianhaminaan. 

5 km pyöräilyn jälkeen näimme kahvilasta kertovan kyltin ja poikkesimme punaista rapakiveä olevaa hiekkatietä pirttiin. Ukkonen jyrisi. 

Virkistäydyttyäme aloimme tehdä matkaan lähtöä. Ukkonen oli jyrissyt aika ajoin. Nyt ripsi vettä. Kahvilasta meni sähköt. Samassa vettä alkoi tulla rankasti ja pyörähdimme takaisin kahvilan suojiin. Kahvi oli täällä termarissa joten saatoimme hyvin ottaa kupposen ja katsoa ulkona esitettävää luonnonytelmää.

Pahin ukkonen ja sade ei kestänyt kauaa. Sade oli nyt muuttunut heikommaksi ja yhtenäiseksi. Tällä tavalla matka ei kyllä etenisi. Ehdotin sadekamppeitten päälle laittamista ja karavaanin laittoa tien päälle. Näin päätettiin.

Kaupassa käynti lähtee käsistä

Niin mukava kun eilen illalla olikin syödä, uusi setti makaronipussin ja jauhelihapullien kanssa heti aamulla ei innosta. Sen sijaan päätän lähteä hakemaan ruokaa Kumlinge Andelshandelista joka on kylällä.

Ajelen rivakkaa vauhtia kaupalle. Otin mukaan vain pyörän etulaukun, jonne aamiaistarpeemme hyvin mahtuisivat. Jokin päässä kuitenkin naksahti ja kun tulen takaisin pyörälle on minulla kaksi muovikassia tavaraa. Sidon tarpeet pyörään kiinni ja ajelen leirille.

Varsin runsaan aamupalan jälkeen alkaa ihmettely mihin loput ruuat pannaan. Aivan älytöntä lähteä kuljettamaan mukana maitoa, ingmariinia, isoa juustoa, lauantaimakkaraa kahta leipäpussia, nektareita, banaania, maustesilakoita, tonnikalaa, sardiineja... Kas kun ei jäätelöä.

Öinen pyöräily läpi Kumlingen

Olimme Kumlingenin pohjoissatamassa. Tekstiviestiini on tullut vastaus. Ledholmin leirintäalueella Snäckössä, saaren eteläosassa on kioski josta saa pastapusseja ja uunissa lämmitettäviä patonkeja. Noiden ajatusten siivittäminä päätämme lähteä pyöräilemään kymmenen kilometrin taipaleen. Leirintäalueen toivottavasti tasainen nurmikko ja kunnon pesumahdollisuus suihkussa lämpimine vesineen tuntuu myös kelpaavan kaikille.

Pyöräilyetappi osoittautuu yhdeksi retken kohokohdista. Hiljainen saari, lemuavat (termi vanhahkossa tarkoitusmuodossa, jossa intentio positiivinen) viljapellot, uinuvat satamat veneineen).

Leirintäalueella meitä ollaan vastassa. Maksamme majoitusmaksun ja ostamme pastapusseja ja tölkkijauhelihapullia sekä näkkäriä. Kylmiä tuotteita ei ole, paitsi seljamehua (muistaakseni), jota myydään hintaan 3,5€/pullo. Mehua laimennetaan vedellä.

Telttatilaa on todella ruhtinaallisesti, priimaa tasaista nurmikkoa kuin golfkentän puttausalueella. Keittorakennus on pieni ja siisti, samoin suihkurakennus pikkuruinen mutta toimiva. Vesi näyttää lämpeävän aurinkokennoilla. Jospa vettä kuitenkin riittäisi. Telttoja on vain muutamia. Caravaanareita en muista nähneeni vielä yhtään, tai sitten en ole reagoinut. Matkailuautoja on näkynyt harvakseltaan. Mutta yleensäkin, autoja ei täällä hirveästi näe koska ne purkautuvat lautasta tielle ja sitten ne vain ovat poissa.

Brandö - Kumlinge -iltalautalla

Saaristolautta Knipan lähestyy satamaa. Kokoilemme kamppeemme ja ryhmitymme pyörillemme yhdessä muiden pyöräilijoiden kanssa, joka kerta lautoille on tullut myös muita pyöräilijöitä, yleensä kymmenkunta. Käsitykseni mukaan meidän pitäisi maksaa nyt lisää. Esitän asiaani, mutta lauttavahti huitaisee kädellään ikään kuin että eiköhän se nyt ole ihan OK ja menkää laivaan. Menemme ensimmäiseksi tsekkaamaan salongin kahvilatarjonnan. Sitä ei ole. Vain pikakahviautomaatti.

Menemme kannelle. Ilma on täydellinen myöhäisen kesäillan risteilyyn Saaristomerellä.

Lauttarannan rauhaa

Saavumme Torsholman lauttasatamaan. Se on autio, kaunis. Minulla on jokin syväluotaava kiinnostus lauttasatamiin, ja etenkin juuri sellaisiin jotka ovat silminnöhden autioita. 

Jotenkin se, että on tie, joka päättyy, ajokiellon merkki ja takana vain autio meri. Todellakin että täällä ei ole mitään, kukaan ei ole odottanut sinua, vaan on mennyt. Lauttasatamissa on isot huolinta-alueet, asfaltit, joissa umpilavalliset kuorma-autot siirtävät konttejaan, rantaan tulee hajanaisesti joitain ihmisiä, väärin lautta-aikataulua lukeneita, tai niitä jotka eivät lue, jotka vain tulevat ja luottavat että lautta lähtee, joskus. 

Meillä on kaksi tuntia lautan lähtöön, on hellepäivän ilta Ahvenanmaan saaristossa. Meillä on nälkä, mutta meillä kahvia, ja Pägenin korvapuustipussi, jonka muistan nyt napanneeni lähtiessäni keittiönpöydältä homehtumasta.

Keittelemme teetä ja kahvia kaasukeittimellä. 

Niistäkin tykkään. Keitin tohisee, kohta vesi kiehuu. Ehkä laivalla on kahvila, josta voi ostaa omeletin, tai paistettua lohta ja uusia perunoita, tai edes voileipiä. Mutta ilmankin pärjäisimme. Ihmisen ei tarvitse syödä koko ajan. Meillä on monia mekanismeja, jotka voimme ottaa tarvittaessa käyttöön.

Täydellinen feilaus ruuan ostossa

Päivällä tuli erimielisyyttä siitä mihin asti etenisimme. Ilman suihkua ja paidanvaihtoa ei kuulema enää pärjättäisi. Uiminen oli nostanut seurueen etenemislevelit kuitenkin uudelle tasolle ja matka jatkui taas kohti Torsholmaa varsin sutjakkaasti.

Auringon valon väristä huomasi että päivä oli jo pitkällä. Torsholmassa olisi kauppa. Torsholmasta lähtisi myös lautta kohti Kumlingea, seuraavaa etappiamme.

Olimme Torsholmassa, kaupan sijainnista ei ollut mainintaa. Olisiko se kylässä, lauttarannassa vai missä. Kuin sattumalta löysimme haalistuneen K-kaupan symbolin pajupuskan takaa kun käännyimme suuntaan Torsholm brygge. Kaupan pihalla puuhailee isäntä, ilmeinen kauppias.

- Hej, är ni öppet?

- Klockan tio i morgon.

Kauppa oli mennyt kiinni viideltä. Kello oli kuusi. Muistan että olen ollut samojen fiilisten kanssa ennenkin. En selvitä tarpeeksi tarkasti perusasioita. Ajattelen liikaa niin kuin olisin lomalla Helsingissä, en Saaristomeren pienillä saarilla.

Ei ole myöskään kahvilaa, ei ravintolaa, kioskia, mitään. Paitsi nälkä, se on.

Uimaan!

Åvan saari vaihettui vähitellen pienten siltojen ja merinäkymien jälkeen Brandöksi. 

Helle oli aikamoinen, koko ajan kävi kuitenkin virvoittava tuulenvire. Kaipasimme kaikki kuitenkin jo kovasti kahvilaa tai kauppaa, jollainen pitäisi löytyä Brandön kylästä. Nuo infolehtisissä mainitut palvelut ovat täällä pikkusaarilla niin söpön vaatimattomat että niistä ajaa herkästi ohitse. Sitä ei vain usko että tuo pikkuruinen mökki olisi se mainittu kauppa tai että leirintäalueen reception on sama kuin kahvila. Herkästi jatkaa eteenpäin ja uskoo löytävänsä jotain "parempaa".

Brandö stugby -kyltti tienvarressa. Vieressä haalistunut Valiojäätelön pingviini. Tuonne!

Jäde ja kastepisaroita ankarasti kylkeensä keräävä Franziskaner weissbier naturtbru oli se mitä tarvitsimme mutta halusimme jotain vielä parempaa, uimaan! 1 km kylältä Torsholmiin päin piti olla uimaranta. Olimme katselleet huolestuneina matalikkojen kelluvia levälölleikköjä ja epäily uinnin onnistumisesta oli aito. Lisäksi meidän pitäisi käydä kaupassa. Meillä ei ole ruokaa. Tienhaarassa valitsemme Torsholman ja jätämme byn kiekan kiertämättä. Uimarannan pitäisi olla aivan käsillä. 

- Pikkasen vielä eteenpäin, kuuluu huuto suomeksi levikkeelle pysähtyneestä matkailuautosta. Keskustelut kuuluvat täällä herkästi kun liikenteen taustamelua ei ole. Kohta vastaan tepasteleva nuori mies pyyhe hartioilla nostaa toiveet jo taivaisiin.

Siinä se on, uimaranta! Ja siellä on ihmisiä uimassa. Jee, tää on hieno hiekkabiitsi, uimakopit ja kelluva laituri hieman syvemmällä muutaman uintivedon päässä. 

Pyörät apinanleipäpuun näköistä rantaleppää vasten.  Sekalaista pyörälaukkujen purkua. Tassuttelua hiekassa ja veteen. Vesi on rannassa aika kirkasta, ei levää. Sukeltaessa vesi on vihertävän sameata, yksittäisiä hentoja vesikasveja. Ei kiviä, ei mutaa. Nousen laiturille ja jään makaamaan selälleni aurinkoon.

Ihana Åva

Palasin leirille joka oli lähtökunnossa. Suoritimme karavaanin kuormausoperaation ja olimme valmiit matkaan. Totesin että olimme  varsin pyöräretkikelpoinen paketti.

Palasimme Kustaviin samaiseen kahvilaan jossa äsken kävin nauttimaan täytettyjä sämpylöitä ja samana aamuna leivottua pullaa, joka olikin todella hyvää. Ja aamukahvi maistui. Siitä pyörien päälle, Salesta vielä yksi 1,5 l vesipullo ja tulitikkuaski. Molemmat olivat todella hyviä ostoksia, huomasin jo saman päivän aikana.

Pieni mäenlasku alas ja olimme lauttarannassa. Jännä oli mennä ensimmäiseen laivaan. Asettauduimme lautan reunalle muiden pyöräilijoiden tapaan. Pienellä ahtaamisella kaikki autotkin mahtuivat kyytiin.

Olimme saaressa, pyöräretki oli toden teolla alkanut. Ensimmäinen etappi oli oikein sopiva, 6 km. Saavuimme Kumlingeen. Suunnitelma käydä rantatravintolassa silakkavoikeivällä vaihtui yhteysalukselle nousuun, joka juuri sopivasti saapui satamaan. 

En edes tiennyt mihin tämä meni, mutta väliäkös tuolla loppujen lopuksi. Kun näin rahastajan alkoi hieman arveluttaa, mutta ei hätää, kyllä suunta oli oikea, Åva Brandön kunnassa. Uutena juttuna oli että pyörästä piti maksaa 6€/kpl. Samat liput tosin kävisi ät huomennakin, mutta jos jatkaisimme tänään eteenpäin, pitäisi ostaa uudet liput. Jotain myös paluukyydistä puhuttiin, ehkä kävisi niihinkin.

Saavumme Åvaan. Annamme autojonon purkautua ja suuntaamme sitten tielle. Aa, niin pidän näistä pienistä saarista ja juuri siksi että täällä ei ole tuota autoliikennettä. Kun nuo autot menivät, kestäisi tunteja ennen kuin takaa tulisivat seuraavat. Vastaan saattoi harvakseltaan tulla joku lautalle menijä. 

Itse asiassa pidin näistä pienistä pikkusaarista enemmän kuin itse  Avvenanmaan pääsaaresta. Siellä tosin saattoi liikkua pyöräteitä mutta siinä ei ollut mitään spesiaalia, pyöräteitä oli kaikkialla. Toisin kuin näitä saarten niemiä tapailevia pikkuteitä, joita saattoi hallita suurimman osan päivästä pyörillä ja jotka oli tehty tuosta hienosta punertavasta asfaltista. Pääsaarella automassa oli jo niin suuri että se velloi teillä paikkaansa muille luovuttamatta.

Koska siis tiesin että tämä oli parasta mitä on, antauduin myös nauttimaan siitä. En halunnut ajaa liian nopeasti pois vaan osata nähdä kaiken vaatimaton hieno kauneus.

Inisevien itikkojen yö

Tuli yö, hiostava, erikoinen heinäkuun yö ajatellen että olemme Suomessa. Teltta ei tullut ehkä maailman tiukeimmalle. Sisäteltta roikkui niin että kangas  viisti kasvoja. Ja kankaan takana inisevät itikat. Tuntui niin kuin itikat olisivat olleen aivan iholla. Aulia tämä tuntui erityisesti häiritsevän, minua ei niin äärettömästi. Muistan jonkun nuoruudessa jokirannassa vietetyn illan kun itikat pistelivät, ankarasti. Kun pääsi sitten telttaan, jäivät inisijät ulkopuolelle. Se oli helpottavaa. 

Kävin etsimässä korvatulppia kassista. Ne eivät olleet mukana. Yritettiin nukkua toisinpäin, mutta itikoita oli kai jo sisälläkin. Koko ajan jossain inisi, ohuet hennot jalat asettautuivat iholle, valmiina iskemään piikkinsä...

Auli kävi yrittämässä nukkumista autossa. Oli alkanut ajattelemaan hidasta tukehtumista, tietämättään tapahtuvaa nuukahtamista. Tuli sitten takaisin, salamoiden välähdellessä ulkona. Ei kuitenkaan satanut eikä tuullut.

Yöllä Marja oli kuullut että telttaan olisi tullut lintu, tai kaksikin. Olivat räpistelleet aikansa kunnes löysivät tien ulos. Ajattelen että ehkä ne olivat lepakoita. Jätimme tunneliteltan yhden oven auki ilmastointia parantamaan. Ehkä se oli luola jota ne kävivät tutkimassa. 

Aamulla kaikki oli erilaista. Ei itikoita. Vain hyvä ilma, ajoittain ohi kulkevat lauttarantaan hurahtavat autot tai pidempi autoletkan humahdus lautan saavuttua laituriin.

Söimme aamuksi kylmälaukusta löytyviä jääkaapin jämiä, leipää, josta Marja löysi hometta sen jälkeen kun olin jo ehtinyt syödä, kuivunutta Koskenlaskija sulatejuustoa ja sinnillä syödyt kolme jo hieman vanhempaa broilerin filepihviä. Helpottuneena totesin meidän syöneen kaiken. Ruokaa ei mennyt hukkaan. Meetvurstipaketin jämä sai jäädä pyörälaukkuun odottamaan josko sillekin aika koittaisi.

Piti ratkaista kysymys auton jättöpaikasta. Tämä asia oli vaivannut minua. Olin selvittänyt että kuuden kilometrin päässä olisi leirintäalue, johon voisi jättää auton säilykseen 2€/yö. Tuo oli hyvin helpottava tieto. Jonkinlaista ongelmaa mahdollisesti koituisi siitä että paikasta oli etäisyyttä Kustaviin, yksi hämärä optio paluusta oli tulla Turkuun, josta voisi mennä linja-autolla Kustaviin hakemaan autoa. Eilen illalla kuitenkin näin autoja tienvarren parkkipaikalla kohdassa, jossa oli ilmeinen pieni satama. No niin juuri, auton jättö johonkin ja siitä lähtö veneellä saareen, mahdollisesti koko kesäksi oli täällä mitä luonnollisin asia ja lukittu aution näköinen auto ei siis mitenkään voinut olla gangsterijengeille kirkuva hit me -merkki. Aioin unohtaa matkan päässä olevan leirintäalueen. Sen sijaan nostimme Marjan kanssa pyörät katolta, napsautin katolla olevat pyörätelineet hämmästyttävän kätevästi irti ja surautin mukana olevalla akkuporakone-kuuskoloyhdistelmällä telineet irti katolta. Huolehdin ettei autossa jäänyt mitään näkysälle. Arvokasta ei ollut mutta voisi olla jotain, jota joku luulisi arvokkaaksi.

Jätin muut puuhailemaan teltan kanssa ja lähdin auton ja yhden pyörän kanssa etsimään sopivaa parkkipaikkaa. Vastaan tuli useita seurueita pyörien ja sivulaukkujen kanssa. Olemme samaa heimoa.

Kustavi oli aivan vieressä. Salen pihassa oli iso parkkipaikka ja siinä autoja. Veneasatamaa en tässä huomannut, siellä autoja olisi varmasti. Yksi kyltti kertoo 2 km päässä olevan leirintäalueen. Eteen tulee kyltti Kahvila. Ajan sen pihaan ja kysyn asiaani.

- Salen pihassa ovat pitäneet. Siitä on tullut joskus sanomista. Kirkon pihassa on rauhallinen parkkipaikka, nuori tumma myyjätär kertoo.

Olinkin pannut merkille tuon paikan. Mutta mikä tärkeintä: ei oudoksuvia ilmeitä tai pahaenteisiä arveluita. Pöläytin kirkon parkkipaikalle, noukin Marjan aurinkolasit vielä matkaani ja hyppäsin pyörän päälle. Oli ihanaa päästä autosta eroon, mutta vain väliaikaisesti, jag hoppas.

Lepakoiden aikaan

Kun aloimme lähestyä Kustavia mieleeni alkoi tulla asioita. Ensinnäkin, meillä ei ole rahaa. Piti käydä automaatilla, mutta niin isoja centereitä kun abcit ovatkin niin eipä niissä automaatteja ole. No, onhan siinä matkalla niitä  pieniä kuntakeskuksia, Huittinen ja mitä niitä on. Vaan matka on huvennut ja  kuntakeskuksia! ei ole tullut kohdalle. Näyttää että toivo jää nyt Kustavn varaa. Mutta kuika iso paikka se on, onko siellä automaattia. Meillä ei ole ruokaa, syömiset on suunniteltu epämääräisten pienten laivakahviloiden ja rannan venesatamien puotien varaan. Mutta käykö niissä kortti? Todennäköisesti ei.  Maarianhaminassa olisi varmuudella pankkiautomaatti, ja korttikauppoja. Mutta voisi mennä kaksikin päivää ennen kuin pääsisimme sinne, ilman ruokaa. Hm, yllättävä käänne matkaan. Olisi ollut niin helppoa käydä automaatilla Vuorelassa, se olisi lisännyt matka-aikaa vain korkeintaan 5 min. Pieni hinta täysistä masuista.

On yö. Pelloilla on kaksi peuraa tai kaurista, hetken päästä yksi menee tien yli. Laitan pitkät päälle.

Mihin me siis menemme yöksi. Leirintäalue Kustavissa on sulkenut receptionin ja laskenut puomin alas klo 21. Sinne emme enää pääsisi. Voisimme tietenkin jäädä johonkin edulliseen hotelliin tänne matkalle, mutta ei kyllä innosta yhtään. Alkaa nyt purkaa tavaroita täällä; aikaa kulusi, kotiinpaluu jo alkaisi kummitella, ja saaristo olisi jossain toisaalla.  Ei, ajaisimme nyt Kustaviin lauttarantaan saakka ja teltta jonnekin sinne pystyyn. Mutta minne? Kustavia lähestyessä alan katsella viljavainioita ja jalkapallokenttiä "sillä silmällä". Mielessäni on pian edessä oleva matkan pää. Mahdollisesti kivikkoinen niemen kärki, jossa pieni asfattinen parkkipaikka ja ympärillä tiheä pajupusikko. Sitä paitsi olisi jo varsin pimeä joten mitään surveytä lähiympäristöön ei voisi tehdä. 

Hiljennän vauhtia. Päätieltä erkanee joitain pikkuruisia sivuteitä, joiden ylitse tiheä metsikkö kaartuu. Kohtalaisen kammottavan näköisiä johdakkeita arvatenkin suoraan Adams Familyn kesähuvilalle.

Tulemme Kustaviin. Paikka näyttää yölläkin sympaattiselta ja vaimo alkaa suunnitella jo huomista kävelyretkeä.

- Otto, tytär näyttää. 

Ja niin todellakin on. Siinä nuo automaatin tutun näköiset nimikirjaimet hohtavat yöhön ja näytöllä oleva teksti kehoittaa työntämään sirullisen kortin siniseen aukkoon.

Käymme pyörähtämässä lauttarannassa. Liikenöinti on loppunut. Aikataulussa lukee kuitenkin "Yöllä tarvittaessa". Jätämme kiireesti lauttarannan jotta emme turhaan ajattaisi lossia.

Muutama sata metriä rannasta on parkkipaikka jota luvataan vain urheilukentän käyttöön. Pitänee käydä aamulla ratalenkillä tuumin ja nousemme parkkipaikkana toimivalle laakealle kalliolle. Kuin ihmeen kaupalla kalion reunassa on pehmeä hiekkainen sammalikko. Syydämme siitä käpyjä pois ja pystytäämme telttaa. Lämpöä on 23 C. Lepakot lentävät yötaivasta vasten.

Perheen kanssa pyöräretkelle Ahvenanmaalle

Kiitos Harri Syrjänen ja Saaristoruokaa, ehdotus perheelle lähteä pyöretkelle Ahvenanmaalle, ja nauttimaan mm. ihanista saaristoruuista sai vastakaikua. Sitä tainta siis kasvattelemaan ja tilata räväytin netistä koko porukalle Ortliebin komeat pyörälaukut ja Thulen pyörätelineet matkaintoa kasvattamaan. Näinhän me sovittiin. Itse olin tuolla 5 vuotta sitten oman isäni kanssa

http://40vuotiskulkeminen.blogspot.com/?m=1

Paljon hyviä muistoja, mutta tieto myös siitä että kaikki ei aina mene kuitenkaan kuin... Suunnitelmat lauttamatkasta leirisaarelle saattavat kariutua kun viimeinen lautta on jo mennyt. Mökkejä ei välttämättä ole vapaana tai niitä ei ole lainkaan. Valittavissa on teltan pystytys sateessa niemen länsi- tai itäpuolelle, kiviseen maahan, joka ei ole kiinnostunut alumiinisista telttakepeistä, vaan tarjoaa vain kyhmyräisen pintansa joustinpatjalle tottuneelle, äkkllisestä rasituksesta kipeytyneelle selälle.

Mutta tässä ollaan, viljavien peltoaukeiden keskellä matkalla kohti Kustavia. Kello on 21.15, navi tarjoilee matkaksi enää vaivaiset 151 km. Silloin olisimme Vuosniemessä, lauttarannassa kohti ensimmäistä etappia, jolla näkisin taas Brandön kapean saaren läpi luikertelevan punaisen asfalttitien, lokit, ruovikkoiset rannat. Aurinko paistaa pohjoisen puoelle kääntyneenä, taivas selkeä, ilma helteinen. Vielä nytkin auton mittari näyttää 25,5 C!