Vanhojen eväitten syöntiä riskirajalla

Kumlinge Andelshandelista ostamistani ruuista on ollut sanoinkuvaamaton riesa. Olen koettanut panna ruokia kylmään, jos sellainen on ollut mahdollista, kääriä niitä vaatteisiiin eristääkseni lämmön johtumista, tuuletella leipäpussien sisäpinnoille muodostuneita nestepisaroita, ja sitkeästi syödä ruokia kun se on ollut mahdollista. Edellisen ruokailun päättyessä ja murentuneita leipänyssäköitä reppuun kääriessäni on ollut vahva epäilys tuleneeko näitä enää syötyä. Mutta ihmeesti, kun aika kuluu ja nälkä taas hiipii vatsan pohjalle, voi noita eväitä taas jonkin verran syödä. Juhlaa on aina kun saa yhden paketin tyhjennettyä ja heitettyä roskiin. Lauantaimakkarasta pääsimme eroon ensimmisenä, sitten hedelmistä, ja Kastelholmin linnan pihalla napsin viimeiset Lime-pippurisilakat. Nyt jäljellä on nuo sitkeimmät: tumma ja vaalea leipä, helteessä uuden muodon ottanut juusto ja erikoinen rasva, jonka joukossa on merisuolarakeita. Tiedän että suomen kielessä on termi härskiintynyt voi. En ole ikinä sellaista nähnyt, mutta uskon että sellaisen synty on nyt lähellä ja ilmeisesti sen maun pyyhkiminen kitalaesta ei ole aivan helppoa. Homehtuneen leivän kanssa pelaaminen on tuttua. Leipäää vain katsellaan eri puolilta. Jos hometta ei näy, tai pussi ei haise homeelle, niin leipää voi syödä. Armahtavia homepilkkoja ei ole näkynyt.