Heinäkuinen yö Brandössä ja retken päätös

Leppälintu, Alfågeln, vei meidät takaisin Brandön Torsholmaan. Oli jo pimenemässä kun saavuimme satamaan. Vaihtoehtoina oli teltan pystytys hämärässä välittömästi tai pyöräily Brandön kylällä olevalle leirintäalueelle ja teltan pystytys pimeässä. Se teki 10 km ajoa. Helpompi on ajaa kuin pysähtyä. Paitsi että ajoa häiritsi sakeat hyönteisparvet, nieleskelin yhden hyönteisen ja Aulilla meni hyönteinen silmään luomen alle. Tien yli meni mustanaamarinen veikko, mäyrä. Niin lyllersi kuin pieni karhu.

Brandön leirintäalueella oli menossa mukavan tuntuinen tapahtuma. Respan kahvilan terassilla soitti mies kitaraa ja lauloi ruotsiksi. Pöydissä istui arvatenkin mökkiläisiä ja ehkä alkuperäisasukkaitakin, nauttivat lämpimästä kesäyöstä, oluesta, jutustelusta. Olisin kyllä viihtynyt osana tuota yhteisöä, tänä iltana.

On aamu. Olemme pakanneet ja matka etenee kohti Åvaa, josta Viggen vie meidät Ösnäsiin, Vuisnaisiin. Siitä on vielä 6 km ajo, lyhyt lauttamatka ja olisimme Kustavissa. Mutta ei vielä. Käännymme entiselle koululle, nykyiselle Cafe Röda Gårdenille mokkarutanille ja limunadille. Jatkamme  matkaa tienpientareiden päiväperhoslajistoa seuraillen.

Tulemme  Vuosnaisiin. Tämä tuntuu jo hieman toiselta. Liikaa ihmisiä. Lautta liikennöi ympäri vuorokauden. Pakollinen pysähdys Meriaseman saaristolaispöytää katsastamassa. Ihan tunnelmaan en pääse. Mieleen tulee se nainen, asui Seglingessä, korvasuojaimet päässä pitää olla kun jäät hakkaa laivan kylkiin. 

Puomi on laskeutumassa kun tulemme viimeiselle lossille. Nostan käden pystyyn ja laskettelen kohti lastaussiltaa. Puomi pysähtyy. Lastaussilan kolahdus ja olemme lautassa.

Olemme Kustavissa. Viimeinen nousu lauttarannasta. Tuossa on urheilukentän parkkipaikka. Vielä vähän ja tulee kirkko. Auto putkahtaa esiin kuusiaidan takaa. Ei lasinsirpaleita, ei poliisin keltaisia teippejä tai pysäköintivirhemaksua. Avain löytyy. Keskuslukitus loksauttaa lukot auki. Ahvenanmaa vaikenee.

Pääsaaren jättö

Tulemme Bomarsundin linnan raunioille. Heinittyneellä aukealla on maassa rakennusten kivijalan hahmoja. Opastetaulut kertovat massiivisesta toimeliaisuudesta, joka täällä on vallinnut 200 vuotta sitten. Suomen sodassa 1809 Ahvenanmaa muun Suomen ohessa joutui Venäjän keisarikunnan haltuun. Vahvistaakseen länsirajan puolustusta Venäjän keisari Nikolai I aloitti Bomarsundin linnoituksen rakentamisen Ahvenanmaan pääsaarelle Sundin kuntaan. Rakennushankeen päälinnoitus oli valtava yli kilometrin halkaisijaltaan oleva kompleksi.

1853 alkanut Krimin sota laajeni 1854 Ahvenanmaan sodaksi. Tuolloin brittien ja ranskalaisten 12 000 miehen joukko hyökkäsi puolivalmiin linnoituksen 2200 puolustajaa vastaan. Neljän päivän taistelujen jälkeen linnoitus antautui. Linnoitus tuhottiin. Krimin sodan päättäneeseen Pariisin rauhansopimukseen kirjattiin Ahvenanmaan linnoituskielto.

Tulemme lauttarantaan. Lautta on juuri lähtenyt. On aikaa hetki istuskella. Tähän käy mereltä melkoisen navakka tuuli.

Taas pyörien päällä. Olemme Vårdössä. Tänne pari päivää sitten ollut ukkonen iski ankarimmillaan, ei kovinkaan kaukana Långnsistä jossa olimme pyöräilemässä. Silmä kiinnittyy tien varressa oleviin kauniisiin pihapiireihin. Tulemme Vardön kaupalle, joka on iloksenme auki kuuteen. Saamme jotain tuoretta. Ensi yön majoitus on epäselvä, mutta nyt on parasta ostaa tuoretta leikkelettä, jugurttia, appelsiinimehua ja banaania. Saamme äkkilähdön kauoasta kun kuulemme että viimeinen lautta lähtisi 18.10, Hummelvikin lauttarantaan vielä lienee noin  5 km. Tien varressa on kaunis Vårdön kirkko, jonka viehättävyyden muistan edelliseltä reissultanikin. Harkitsen pysähtyväni ottamaan valokuvan, mutta luovun ajatuksesta ja sinkutan edessäni jo mutkan taa painuvien matkakumppaneiden perään.

Ahvenanmaan punainen rapakivigraniitti

Ensimmäisen kerran Brandööhön tullessa ihastuin punertavaan Ahvenanmaan asfalttiin. Värin täytyy johtua siitä, että asfaltissa tarvittava sora on väriltään punaista. Punaiseen kiveen törmää muuallakin: sorateillä, rannoilla, Kastelholmin linnan muureissa, jopa koruissa.

Punainen rapakivigraniitti todella onkin Ahvenanmaan tyyppikivi. Ahvenanmaata pidetäänkin yhtenä rapakivigraniittien tyyppialueena maailmassa (engl. rapakivi granite, saks. Rapakivi-Granit). Rapakivigraniitit syntyivät noin 1600 miljoonaa vuotta sitten. Tuolloin peruskalliomme aiemmin syntyneet korkeat vuorenhuiput olivat ehtineet kulua jo tynkien tasolle. Tuolloin peruskalliossa tapahtui uudelleenmuokkautumista ja kiteytymistä. Tasalaatuisen värin, rakenteen ja kestävyytensä vuoksi kivi oli suosittua rakennuskiveä. Rapautuessaan kivi sorautui. Kiven punainen väri johtuu kalimaasälvästä.

Vanhojen eväitten syöntiä riskirajalla

Kumlinge Andelshandelista ostamistani ruuista on ollut sanoinkuvaamaton riesa. Olen koettanut panna ruokia kylmään, jos sellainen on ollut mahdollista, kääriä niitä vaatteisiiin eristääkseni lämmön johtumista, tuuletella leipäpussien sisäpinnoille muodostuneita nestepisaroita, ja sitkeästi syödä ruokia kun se on ollut mahdollista. Edellisen ruokailun päättyessä ja murentuneita leipänyssäköitä reppuun kääriessäni on ollut vahva epäilys tuleneeko näitä enää syötyä. Mutta ihmeesti, kun aika kuluu ja nälkä taas hiipii vatsan pohjalle, voi noita eväitä taas jonkin verran syödä. Juhlaa on aina kun saa yhden paketin tyhjennettyä ja heitettyä roskiin. Lauantaimakkarasta pääsimme eroon ensimmisenä, sitten hedelmistä, ja Kastelholmin linnan pihalla napsin viimeiset Lime-pippurisilakat. Nyt jäljellä on nuo sitkeimmät: tumma ja vaalea leipä, helteessä uuden muodon ottanut juusto ja erikoinen rasva, jonka joukossa on merisuolarakeita. Tiedän että suomen kielessä on termi härskiintynyt voi. En ole ikinä sellaista nähnyt, mutta uskon että sellaisen synty on nyt lähellä ja ilmeisesti sen maun pyyhkiminen kitalaesta ei ole aivan helppoa. Homehtuneen leivän kanssa pelaaminen on tuttua. Leipäää vain katsellaan eri puolilta. Jos hometta ei näy, tai pussi ei haise homeelle, niin leipää voi syödä. Armahtavia homepilkkoja ei ole näkynyt.

Kastelholman linna ja Jan Karlsgården

Kun Kastelholman linnan keskiaikaiset muodot piirtyvät taivaanrantaan, mieleeni palautuu jitain siitä miksi halusin tulla tänne. Minusta linna on kaunis.  Linnaa on alettu rakentaa 1300-luvulla ja 1400-luvulla se on toiminut Ahvenanmaan hallintokeskuksena. 1600-luvun lopulla linna alkoi rappeutua.

Menemme vankityrmään, jossa Kustaa Vaasan poika  Juhana III antoi pitää vangittuna veljeään Henrik XIV:tä. Kustaa Vaasa itse perheineen vietti linnassa joitain kuukausia perheineen.

Jatkamme kävellen viereisen mäen laella olevaan Jan Karlsgårdenin ulkoilmamuseon rauhoittavaan pihapiiriin. Ikkunalaudoilla olevat pelargoniat, rauhaisat kamarit, pirtissä olevat verhon takse jäävät kerrossängyt. Menneet, kuitenkin meitä puhuttelevat, myös Aulia, joka ei ole tätä aikaa aitona ikinä nähnyt. En ymmärrä miksi. 

Pihamaalla on valtavan paksuja, miltei puolimetrisiä ruokakattoja, erilaisia aittoja, talleja, karsinoita, varastoja. Valo käy pehmeänä puupinnoille. Ulkona on helle, sisällä rakennuksissa miellyttävän lämmin ja hyvä olkien ja puun tuoksu.

Maarianhaminasta Godbyhyn

Paluureitiksi oli selkeytynyt pyöräily Hummelvikiin ja siitä lauttamatka suoraan takaisin Brandöhön. Lähdimme Maarianhaminasta pohjoiseen ja kääntyisimme jossain vaiheessa kohti itää. Pyöräilyreitti oli hyvin opastettu ja se kulki pienempiä teitä vanhaa asutusta myötäillen. Reitti teki pientä mutkaa päätiehen verrattuna, mutta se ei todellakaan haitannut. Taas toteutui se tunne että tämä pyöräretki ei ollut tuolla tai sen jällkeen vaan ihan vaan tässä.

Kastelholman linnasta eteenpäin emme halunneet edetä sillä sinne menisimme huomenna. Kun Godbyssa tuli vandrarhem-kyltti ja vielä Tripadvisor-logo, päätimme jäädä yöksi. Olimme hiljaisella urheiluopistolla. Ystävällinen nuori mies ohjasi meidät huoneeseemme, joka oli kokonainen 8 hengen dorm, jossa saimme kuitenkin olla keskenämme. Illalla teen keittelyä pihalla, eväiden syöntiä ja mukava treenihetki kuntosalilla ruotsalaista enöötsiä kuunnellen.

Uskomaton Pommern

Pommern on nelimastoinen 95 metriä pitkä rahtipurjealus, parkki, joka on säilytetty alkuperäisessä kunnossaan. Laiva on rakennettu 1903 Glagowssa Skotlannissa Hampurilaiselle varustamolle. 1923 Saksan kaupplaivasto jaettiin voittaja altioiden kesken. Laiva joutui kreikkalaiselle varustamolle, josta sen osti ahvenanmaalainen Gustaf Erikson. Laivalla kuljetettiin Australiasta vehnää Eurooppaan 1930-luvun alkuvuosille saakka.  Laiva ei pysynyt pystyssä ilman lastia, joten menomatkalla ruumiin lastattiin kiviä ja hiekka. Painolasti tyhjennettiin mereen ja vilja lastattiin sisään. Viljasäkkejä on mahtunut käsittämätön määrä sillä laivan kantavuus on yli 4000 tonnia. Laivassa ei ole lainkaan moottoria. Isomasto kohoaa 50 m korkeuteen ja purjepinta-alaa on yli 3000 m2. Sopivilla tuulilla laiva saavutti 18 solmun nopeuden ja oli aikansa nopeimpia. Laivassa oli 26 hengen miehistö. On mielenkiintoista nähdä kaikkia niitä käytännön yksityiskohtia joita pitkällä merimatkalla olo edellytti. Laivassa on mm. karsina, jossa kuljetettiin sikoja. Lukuisat tekstit ja ruumassa olevat monikymmenmetriset vitriinit kertovat herkullisia detaljeja. 

Viestittely naapurilaivaan ja satamaan on tapahtunut lipuilla. Lippu saattoi kertoa Väistäkää minulla on ohjaamisvaikeuksia tai Kaikki laivaan, alus lähtee. Kaksi lippua oli varattu omalle ammattikunnalleni Tarvitsen lääkärin ja helpottava vastalippu Minulla on lääkäri laivassa. 

Kaksi vihellystä tarkoitti Kaikki miehet kannelle. Tämä mäÄräys koski myös kokkia. Miehiä tarvittiin  muun muassa pitämään ruoria myrskyssä. Takaa tullessaan aallot ovat lyöneet ruorissa olijoiden ylitse. Irronneet ovat hyvällä onnella takertuneet reelingin reunoille viritettyihin verkkoihin. Neljän Pommernin miehistön miehen tiedetään meri vieneen mukanaan.